SPEF® -vedenkäsittely on biologinen vaihtoehto

Seisovien vesien yksi ongelma on veden hapettomuus, mikä aiheuttaa veden samentumista sekä leväkasvustojen ja hajuhaittojen syntymistä. SPEF® -laitteisto on kehitetty liuottamaan veteen happea, jota bakteerit voivat käyttää hajotustoiminnassaan. Pitkän kehitystyön ja lukuisten testausten aikana on saatu erinomaisia tuloksia ja onnistuttu liuottamaan veteen jopa 15 mg/l happea. Menetelmän avulla myös veden pH asettuu neutraalin alueelle.

SPEF® -laitteiston toiminta perustuu biologiseen puhdistukseen eli bioremediaatioon. Altaan vedessä luontaisesti olevat bakteerit, alkueläimet, levät ja kasvit hajottavat haitallisia kemikaaleja ja / tai muuttavat haitallisia aineita toiseen muotoon. Happi edistää mikrobien kasvua ja SPEF® luo niille suotuisat olosuhteet, jolloin niiden kyky hajottaa haitta-aineita paranee.

SPEF® -käsittely ei vaadi suuria investointeja ja sen käyttö on yksinkertaista ja edullista. Laitteisto kuluttaa tehoonsa nähden vähän energiaa. Käsittely ei häiritse muita toimintoja alueella, vaan ne voivat jatkua tavalliseen tapaan. Kevättalvi on optimaalisin ajankohta SPEF® -käsittelyn aloittamiseen, tarvittaessa laitteistoa voidaan käyttää myös talviaikaan.

SPEF® -käsittely toteutetaan kelluvalla laitteistolla, johon vesi nostetaan pumpun avulla halutulta syvyydeltä. Tehokas ejektorisuutin rikkoo veden rakenteen ja ilmassa oleva happi liukenee veteen. Altaaseen syntyy kiertoliike, joka tehostaa prosessia edelleen, ja ajaa syntyvän flokin altaan reunoille. Laitteiston toiminta-aika voidaan myös jaksottaa veden määrän, tietyn vuorokauden tai tietyn lämpötilan mukaan tapahtuvaksi.

SPEF® -laitteistoja on saatavissa eri kokoja riippuen valuma-alueen koosta: alle1 ha, 1-2 ha ja 2-3 ha.

SPEF® -vedenkäsittely

  • Perustuu luontaiseen biologiseen puhdistukseen.
  • Hapen liukeneminen veteen on erittäin tehokasta.
  • Hapetusaika ja –syvyys ovat säädettävissä paikkakohtaisesti.
  • Vähentää merkittävästi ympäristökuormaa verrattuna allasvesien kemikaalikäsittelyyn.
  • Poistaa hajuhaittaa.
  • Soveltuu sellaisenaan useimpiin kohteisiin, myös puistolampiin.
  • Verkkovirtatoiminen, helppo asentaa ja käyttää.
  • Ympärivuotiseen tai kausittaiseen käyttöön suunniteltu.

SPEF® sopii rehevöityneille, ravinnerikkaille ja vähähappisille vesille

SPEF® -vedenkäsittelyssä veden epäpuhtaudet, levät ja kasvit hajoavat mekaanisesti pieniksi partikkeleiksi, vesi ilmastuu ja kaasumaiset yhdisteet poistuvat. Kun veden happipitoisuus nousee, lisääntyy myös luontainen biologinen hajotus.

SPEF® saa altaan veden kiertoliikkeeseen ja sakka laskeutuu altaan reunoille, josta se poistetaan koneellisesti aika ajoin. Sakkaamista ja ravinteiden talteenottoa voidaan tarvittaessa tehostaa kohteeseen parhaiten soveltuvilla apuaineilla.

SPEF® soveltuu teollisuuden ohella myös maatalouden valumavesien käsittelyyn tai ravinteiden kierrättämiseen, kun vedestä poistettu typpi- ja fosforipitoinen sakka halutaan hyötykäyttöön.

SPEF® -laitteiston käyttö voidaan jaksottaa esimerkiksi vuorokaudenajan tai veden laadussa ja määrässä tapahtuvien muutosten mukaan. Laitteen hiljainen ääni ei häiritse ympäristössä tapahtuvaa toimintaa.